"Vain juoppojutut"

Toipuminen ja asioiden/tilanteiden oivaltaminen omalta juovalta ajalta on ollut todellakin hieno ja silmät avaava matka. Olen oivaltanut paljon kipeitä asioita joiden edessä olen murtunut, asioita joiden työstämiseen on tarvittu suuria tunteita, surua, tuskaa, luopumista. Vertaistuki ja tuntemuksista/tapahtumista puhuminen on auttanut pääsemään näistä kipeistä asioista eteenpäin, hyväksymään tapahtumat osana sairauttani. On myös paljon oivalluksia jotka olen ottanut vastaan huvittuneena, olen kiitollinen siitä että joitain oivalluksia olen saanut käsitellä myös huumorin kautta.

Hoidossa ollessani luin Kalle Lähteen Happotesti-kirjan, taisin lukea sen jopa kahteen kertaan, tämä kirja oli mulle tosi tärkeä henkireikä rankan hoidon keskellä. Tunsin suurta samaistumista kirjan päähenkilön sielunmaisemaa kohtaan, nauroin monet kerrat ääneen, kun tunnistin omia ajatuksiani ja tapahtumia. Kuinka selittelin itselleni epänormaaleja tilanteita, kuinka todellisuudentajuni oli hyvinkin puutteellinen. Vaikka kirjan päähenkilö Joonatan olikin mies, ja hyvin erilaisissa kulisseissa hääräävä juoppo, niin koin vahvaa samaistumista.

Vain juoppojuttuja:

Se kun hiipparoit mahdollisimman reteästi tölkkipussin kanssa lähikauppaan, kyllähän nyt kuka hyvänsä voi palautella tyhjiä tölkkejä. Joku varmaan ajattelee että mulla on ollut viikonloppuna juhlat ja nyt palautan nämä kavereiden kanssa kumotut tölkit. Ja onhan sielä kolme vissypulloa seassa, ne on hyvä laittaa tasaisin väliajoin palautuskoneeseen, että kukaan ei luule että juon vain alkoholia. Tölkkien palauttaminen on siinä mielessä inhottavaa että näkee kuinka paljon on tullut todellisuudessa juotua, mutta toisaalta hyvä juttu kun rahat on lopussa ja panteilla pystyy pelastamaan tämän hetkellisen köyhyyden. Oikeastaan hyvä että on tullut juotua että saa nyt tähän hätään rahaa. Mutta kuka on keksinyt että yksittäisiä kaljatölkkejä ei nosteta hyllyille vaan ne pitää oikeesti kaivaa avatusta 24-packista? Pitää kyykkiä lattianrajaan ja yksitellen kauhoa tölkkejä sieltä, ääreisnoloa jos joku nyt näkee mut tässä kyykkimässä, kolina vaan käy. Pahinta jos sielä päkissä olis vaan muutama kalja, ja joutuisi repimään auki uuden päkin, siitä kuuluu niin kova ääni että koko kauppa kahahtaa.

 Lastaat kassahihnalle tiistai-iltana kuusi kaljaa ja muutaman lonkeron. Ensinnäkin ärsyttää että mun lähikaupassa käy naapureita ja tuttuja, kiva nyt koittaa tehdä alkoholiostoksia rauhassa kun joka hyllyn takaa vilahtelee tuttuja, nostan suurieleisesti kaurahiutalepaketin kassalle, ehkä noita juomia ei niin huomaa jos maastouttaa ne hiutalepaketin taakse? Vituttaa että töissä on nyt sama kassaneiti kuin eilen samaan aikaan, ihme kyyliä nuo kassat, eikö niillä voisi joskus olla vapaapäivä, tai edes ruokatauko että tulisi vaihtuvuutta tähän kassahenkilökuntaan. Sanoisinko ääneen juhlista joita järjestän työkavereille (juu en ole edes töissä), voisinkohan sanoa että ostan juomat naapurissa asuvalle juopolle? Sehän olisi hyvä teko, kotiinkuljetuksena kyvyttömälle alkoholistille juomia. Ehkä voisin sanoa että oluet ovat mun miehelle kun katsotaan illalla matsia (ei, minulla ei ollut edes miestä, saatika juovaa sellaista, tuleekohan joku matsi telkkarista) ja itse saatan hörpätä 1-2 lonkeroa seuraksi. Usein tulin kuitenkin siihen tulokseen että selittelyt olisivat kuulostaneet vaan alkoholistin löpinöiltä, ja semmoinen minä en ollut, joten tyydyin käymään nämä vilkkaat ajatukset omassa päässäni. Juomat sukkelaan muovipussiin niin että kaurahiutalepaketti kuultaa pussista, kuka muuten ylipäätään suunnittelee kaupan muovipussit niin että niistä kuultaa ihmisen ostokset, lähes kunnianloukkaus tämä tämmönenkin.

Kotiin päästyä asettelen juomapussin jääkaappiin alahyllylle. En viitsi ottaa niitä pois pussista koska jääkaappi näyttäisi ikävältä, ei ole kiva kun keskellä viikkoa on tölkkejä hyllyllä, siitä tulee jotenkin paha mieli. Ajattelen että tuola alahyllyllä kun on tuo pussi niin sielä voisi hyvin olla esim vihanneksia odottelemassa kokkailua, jos nyt hypoteettisesti ajateltuna joku sattuisi vilkaista jääkaappiini. Isoimmat kulaukset alkuun on hyvä ottaa vessassa, en tykkää siitä ajatuksesta että joku naapuri saattaisi kulkea ohi ja nähdä minut ikkunasta niska kenossa huikalla. Tyhjiä tölkkejä en halua laittaa tiskipöydälle koska näyttäisi siltä että täälä asuu joku alkoholiongelmainen. Tyhjikset suoraan pussiin ja mieluiten pussi rappusten alle piiloon. Tyhjispussin ei sovi olla keskellä viikkoa aitiopaikalla keittiössä.

Muutaman juotua alkaa tulla seurankipeä olo, ajatus käy laukalla ja tunnen kuinka hyvää läpyskää nyt irtoaa. Liityn whatsupp- ryhmän juttuihin mukaan ja saan tuntea olevani hauska ja nokkela. Ääniviestejä ei sovi nyt kyllä laittaa kun kalja menee ikävästi kielen päälle, ehkä pari sanaa voin sanoa, siitä ei ehkä huomaa että olen ottanut mitään. Vai heittäydynkö hurjaksi ja sanon että juon kaksi tänään, kyllähän ihmiset joskus voi juoda pari ihan omaksi ilokseen rentoutumisen merkeissä?

Jahas, aika nopsaa tuli kumottua nyt kaikki juomat kaapista, pussi on surullisen tyhjän näköinen. Baarista saa toki lisää, mutta raha on nyt tiukassa. Jääkaapissa on sen varran ruokaa että pärjään pari päivää. Tuntuu inhottavalta että käytän nyt viimeiset rahat taksikyyteihin ja pariin halpaan bisseen, mutta toisaalta se raha olisi voinut kulua muuhunkin. Yhtä hyvin voisin olla höveli shoppailija, olisin voinut ostaa vaikka 50e edestä naamarasvoja, onneksi en sentään niin holtiton rahankäyttäjä ole. Ihan hyvillä mielin voin siis käyttää nämä rahat itseeni, piristän tylsää iltaani.
Soitto taksille ja pikainen lookin päivitys. Viikolla ei sovi olla liian hienona liikkeellä, luulevat vielä joksikin lumpuksi. Kevyt meikki ja ehkä jotain kasvoja piristävää huulipunaa, hiukset huolettomalle reippaalle ponnarille. Jalkaan kevyet valkoiset tennarit ja farkut, tähän sopii kaveriksi ohut valkoinen neule. Valkoinen on neitseellinen väri, tunnen itseni herttaiseksi ja lähes pyhäksi, ei muuta kuin menoksi.

Ristin sormeni ettei nyt vaan olisi ajossa kukaan tuttu taksikuski, psyyke ei nyt kestäisi sen suurempia selittelyitä. Noh, sen verran nyt pitää kuitenkin huolettomasti taksissa aina jutella, että tulee selväksi että en ole mitenkään kummemmin humalassa, säästä voi puhua ja onko ollut paljon ajoja. Pikaisesti voin sivuuttaa afterworkista ja huomisesta arkivapaasta, saan vähän oikeutettua baarireissuani.

Baarissa tämmöinen yksinäinen reipas nainen sai yleensä kivasti seuraa, joskus jopa ilmaisia drinkkejä, se lämmitti kovasti mieltä. Mitään tungosta ei tiistain ja keskiviikon välisenä yönä yleensä ollut, mutta aina löytyi sopiva porukka missä sai henkisessään seurassa kipata ja luritella vaikkapa karaokea, se olikin mun bravuuri. Sain ilostuttaa toisten juhlijoiden hiukan ankeaa illanviettoa, heille kävi hyvä säkä kun satuin paikalle. Tosin laulusuoritukset tahtoivat sen viimeisimmän drinkin jälkeen mennä vähän penkin alle, siihen vitutukseen ja häpeään piti ottaa jotain tujua, ei tästä muuten selviä eteenpäin.

Loppu olikin sitten historiaa, joko muistikuvien varassa tai sitten ei. Usein koko komeuden taputteli perinteinen "walk of shame". Aamupäivällä kotiin rämpiminen rankan reissun jälkeen vaati ihan mieletöntä pokkaa. Mitä jos naapurit oli vaikka lasten kanssa ulkona? Tai joku Ulla kyyläämässä sälekaihtimien raoista. Mahdollisimman reippain ja päämäärätietoisin askelin ettei kukaan nyt vaan luulisi että mulla on aikaa jäädä juttelemaan. Mullahan olisi voinut olla vaikka mitä tärkeitä juttuja kesken ja hoidettavana. Se tunne kun sai ulko-oven läimäytettyä kiinni oli erävoitto. Selvisin.