Juoko alkoholisti joka päivä? Miltä alkoholisti näyttää?

Minullakin on ollut se käsitys aikanaan että alkoholisti on vasta siinä kohtaa kun keittoa kipataan aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Semmoinen yleinen käsitys on, että alkoholisti ei tee muuta kuin juo, örisee, sammuilee, näkee viinapiruja jne. Toki alkoholisti voikin olla juuri tuommoinen siinä kohtaa kun sairaus on edennyt jo hyvin pitkälle, mutta yhtä hyvin alkoholisti voi olla työnsä hyvin hoitava sairaanhoitaja tai vaikkapa menestynyt asianajaja. Alkoholismilla on niin monta kasvoa kuin on alkoholisteja : naisia, miehiä, nuoria, syrjäytyneitä, menestyneitä, kauniita, urheilullisia jne. Yhdestä ainoastakaan vastaan tulevasta ihmisestä ei voi pelkän ulkonäön perusteella sanoa että onko hän sairastunut päihderiippuvuuteen, lukuunottamatta pikkulapsia.

Minulla, kuten alkoholisteilla yleensäkin, oli äärettömän vaikeaa tunnistaa ja tunnustaa omaa sairauttani, alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus. Lukuunottamatta viimeistä n. puolentoista vuoden loppuluisuani, join pääsääntöisesti vain viikonloppuisin. Ennen lapsia oli toki hurjia usean päivän turnajaisia ja lomilla tuli juotua harva se päivä, mutta yleisestikkin ajatellaan että nuoruuteen kuuluu railakas juhliminen, lomilla sitä tulee tissuteltua jne. Eikä kukaan pidä pahana viikonlopun saunakaljaa tai viinilasillista. Kaikista hurjista nuorista ei tokikaan tule alkoholisteja, eikä viinilasi viikonloppuna, tai lomalla terassikierros tee vielä kenestäkään alkoholistia. 

Minä luulin olevani olevani kohtuukäyttäjä, tai no loppua kohden suurkuluttaja. Vaikka juomiseni oli erittäin humalahakuista ja holtitonta, en kyennyt näkemään että olen sairas. En pystynyt ymmärtää että minun viikonlopputissuttelu olisi voinut mitenkään päin olla sairautta. Näin ympärilläni vain enemmän juovia ihmisiä joihin vertasin omaa juomistani. En osannut nähdä että minulla oli pakottava tarve saada viikonloppuna juoda, se oli minun palkinto raskaasta viikosta ja ansaittu pieni nollaus. Usein ne nollaukset kuitenkin päätyi siihen että olin umpitunnelissa yöllä, vaikka lapset olivatkin kotona, ja seuraava päivä meni sängyn pohjalla, se oli sitä tehokasta rentoutumista. Kun lapset olivat pieniä niin en voinut kuvitellakaan lapsivapaata iltaa jolloin olisin oikeasti voinut levätä. Silloin kuului vetästä korkkarit kattoon ja pikkarit salkoon, juoda ja juhlia tappiin asti. Se oli ainut mitä osasin tehdä kun lapset eivät olleet kotona. 

En voinut kuvitella olevani alkoholisti koska äärimmäisen harvoin join aamutasureita, se kuului vain erikoistilanteisiin. Mielestäni se ei ollut yhtä jaksoista juomista kun aloitin uuden juomisen vasta kun olin kärsinyt edellisen krapulan jollain tasolla. Mielestäni en voinut olla alkoholisti koska aloitin juomaan yleensä vasta kun lapset olivat menneet nukkumaan, en halunnut että lapset näkivät minua humalassa. Toki lapseni ovat nähneet minua kännissä jos ovat yöllä heränneet pissalle, tai jos musiikki on ollut liian kovalla, ja takuuvarmasti olen ollut vielä kännissä kun lapset ovat kuudelta aamulla heränneet pirteinä. Silloin äiti on kömpinyt lapsen viereen sohvalle "katsomaan" aamupiirrettyjä. Vaikka olin pettynyt itseeni ja tilanne ahdisti, taas kävi näin, niin silti käyttäyttäytymiseni oli mielestäni normaalia. Halusin uskotella itselleni niin, viikonloppu ja kaikki, silloin voi ihmiset hiukan rentoutua.

Mitä minulle sitten lopulta tapahtui? Kuinka pakka levahti lopullisesti käteen? Jäädessäni pikkuisten vuoroviikkoäidiksi minulta poistui joka toiselta viikolta vastuu pienimmistä lapsista, isommat lapset olivat isällään joka toinen viikonloppu ja pari päivää viikolla. Sain heti siltä seisomalta enemmän mahdollisuuksia juoda, ja minähän käytin ne hyvin hyödykseni. Aloin myös ajatella että isommat lapset ovat jo niin isoja ettei heitä haittaa jos äiti "vähän" juo, he eivät mielestäni voineet siitä millään tapaa kärsiä koska olivat jo niin isoja, kovasti väärässä olin. Pikkuhiljaa tilanne alkoi mennä siihen että masennuin syvästi, ja jäin pitkälle sairauslomalle. Minulla ei ollut enää työtäkään mikä olisi haitannut juomistani. Muuta ei tarvittu, sairaus hoiti homman himaan ihan itsellään. Oikeutin juomistani mm sillä että olin niin masentunut ja minulla oli rankkaa, en osannut nähdä että juominen aiheutti masennuksen. Viikot jolloin kaikki lapset olivat kotona, saivat minut jotenkin pysymään arjessa kiinni, silloin piti skarpata. Se oli aikamoista suorittamista ja loppua kohden tunsin oloni jatkuvasti huonoksi ja kelvottomaksi, häpesin itseäni, minua inhotti katsoa peilistä. Ulospäin tahdoin kuitenkin näyttää hyvältä, se oli rankkaa ja siksi aloin eristää itseäni ympäröivästä maailmasta. Ainoastaan somessa oli turvallista, sielä sain näyttää itsestäni mitä halusin, kaunistella ja valehdella. Somessa ollessani koin ajoittain olevani vielä hengissä, että minä ohjaan elämääni. Todellisuudessa olin istunut apukuskin paikalla jo reilu 20 vuotta. 

Minun pohjani tuli vastaan kun olin vaan yksinkertaisesti niin loppu. Loppu ja hajalla, pelkäsin menettäväni kaiken mitä minulla on. Eikä se varmasti kaukana ollut. 

Otsikon kysymyksiin on helppo vastata. Alkoholisti ei välttämättä juo joka päivä tai joka viikko, alkoholisti voi olla juomatta kuukauden tai jopa vuosia, juomatta oleminen ei ole sama asia kuin raitistuminen. Alkoholisti voi olla tuurijuoppo tai tissuttelija, ja kaikkea siltä väliltä ja ympäriltä. Miltä alkoholisti näyttää? Alkoholisti voi näyttää ihan miltä vaan. Minulle tärkein alkoholisti näyttää minulta.