Rakkaus

Parin viime päivän ajan olen paljon miettinyt rakkautta. Mitä rakkaus on ja mitä se minulle merkitsee.

Minulla on ollut hyvin vääristynyt ja mustavalkoinen käsitys rakkaudesta. Minun ymmärryksen mukaan on ollut rakkautta joka on ehdotonta, tämmöisen ehdottoman rakkauteni olen kohdistanut lapsiini ja omaan peheeseen. Lapseni olivat ansainneet ehdottoman rakkauteni, samoin kuin vanhemmat ja sisarukset. Mitä hyvänsä käy niin minä rakastan koska se on verenperintönä tullut rakkaus, vaikka mitä kävisi niin näitä ihmisiä kuuluu rakastaa. Kaikki muut rakkaussuhteet ovat olleet minulle ehdollisia. Ihmisten on täytynyt olla tietynlaisia jotta pystyn antaa rakkauden vallita. Olen odottanut tiettyjä asioita että ihminen olisi täydellinen rakkaudenkohde minulle. Olen kyseenalaistanut rakkauttani tai hylännyt rakkauden kun asiat ja ihmiset eivät olekkaan ollut mieleisiä, olen pelännyt rakkauden hiipumista, sitä että minut torjutaan jos en olekaan rakkauden arvoinen. Tietyllä tapaa vaadin ja janosin rakkautta ja hyväksyntää, samaan aikaan pelkäsin olevani huono. Pelkäsin epäonnistumista rakkaudessa, pelkäsin että petän luottamuksen, ja useimmiten tavalla tai toisella petinkin. Omat pelot tulivat esteeksi sille, että olisi voinut antaa rakkauden luottavaisesti virrata. En pystynyt rakastaa itseäni sellaisena kuin olin, en pystynyt luottaa itseeni, kuinka olisin siis voinut luottaa toisiin?

Minun rakkaussuhteeni ovat olleet hyvin vaativia ja riippuvaisia. Ne ihmiset joita ajattelin rakastavani olivat minun omia. Oli kyse ystävyyssuhteesta tai parisuhteesta, niin minä halusin olla kaikessa etusijalla, minun tuli saada kaikki huomio joko hyvällä tai pahalla. Vaadin sopeutumista minun tahtooni, samalla kun olin valmis tekemään kaikki maailman sirkustemput jotta se toinen ei lähtisi pois. Tein uhrin lailla mitä erilaisimpia uhrauksia epätoivoisen rakkauden eteen, pelkäsin että minut jätetään kun tulee parempi kohdalle. Minun täytyi olla se paras. Olin mustasukkainen ihmisille jotka viettivät aikaa minun ihmisen kanssa. Se aika oli minulta pois. Mitä jos heillä on hauskaa, minä jään siitä hauskuudesta pois, minun tulisi saada se kaikki mitä minun ihmisestäni irti lähtee. Kaikki hauskuus, kaikki tunteet, kaikki aika, minun tuli saada kaikki.

En ole millään tasolla kyennyt ehdottomaan rakkauteen, olen vaatinut todisteluita ja pelännyt. Pelko on rakkauden pahin vihollinen. En ole kyennyt ehdottomaan rakkauteen edes perheeni kanssa. Pelko on ohjannut minua kaikissa ihmissuhteissani, jopa omien lasteni kanssa olen pelännyt. Olenko tarpeeksi hyvä äiti, annanko kaikkeni, pitää antaa enemmän, mitä jos lapseni jossain kohden hylkää. Varsinkin juovan ajan loppupuolella minulla oli niin kelvoton olo että pelkäsin jatkuvasti ja tunsin riittämättömyyden tunteita. Työnsin pois ihmisiä, jotka halusivat olla lähelläni. Lasten rakkaudesta taas olin hyvin riippuvainen, varsinkin pienempien lasten rakkaudesta. He olivat minun terapiakääryleitä kun maailma murjoi, ajattelin että mitä pienempi lapsi on, niin sitä vähemmän he ymmärsivät kuinka kamala olen. He olivat riippuvaisia äidistä (luonnollisestikkin) ja minä heistä.

Tänä päivänä pyrin siihen että rakastan itseäni, luotan itseeni ja kunnioitan itseäni. Pyrin toimimaan niin että saan katsoa itseäni peilistä hyvillä mielin, tuomitsematta ja olematta liian ankara. Minun on helppo nähdä itsessäni hyvää, näen toipumista, näen itseni pääsääntöisesti lempein silmin. Kun saan katsoa itseäni rakastavasti, voin katsoa samalla rakkaudella myös ympärilleni. Kun omat pelot eivät ohjaa, pystyn antaa rakkauden luottavaisesti virrata.

Olen oppinut, ja edelleen opettelen kokemaan ja ymmärtämään rakkautta eri lailla. Rakkaus on parhaimmillaan vuorovaikutteista, rakkaus on syvää luottamusta ja rehellisyyttä, läsnäoloa. Rakkaus on ympärillä vallitseva tila. Rakkautta ei pidä alkaa suorittaa tai kiirehtiä, sille pitää antaa aikaa. Rakkaus on tunne mikä kasvaa sitä myöden kun luottamus ja yhteiset kokemukset lisääntyvät.

Syvintä rakkautta on rakastaa ehdoitta, rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Minä saan tuntea tänä päivänä että minua rakastetaan juuri tämmöisenä kuin olen, kaikkine vajavuuksineen ja vahvuuksineen. Saan kokea rakkautta uudella tervehtyneellä tavalla. Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen opetellut rakastamaan ihmisiä semmoisena kuin he ovat. Se ei ole ollut helppoa, vanhat käytösmallit ja epävarmuus istuvat tiukassa, mutta aimo harppaus on menty eteenpäin. Varsinkin parisuhteessa tämä on vaatinut todellista työtä, uudelleen opettelua. Että en yritä imeä toista kuiviin, vaadi muuttumaan. Oon erityisen kiitollinen kanssamatkustajastani, joka on opettanut minulle itsestäni äärimmäisen paljon.

Mitä rakkaus minulle merkitsee? Rakkaus on aina merkinnyt minulle paljon, olen janonnut sitä, etsinyt ja vaatinut, uhriutunut. Rakkaudenkin suhteen olen oppinut luovuttaa, luovuttaa omat itsekkäät vaatimukset ja oppinut antamaan rakkaudelle tilaa. Olen oppinut että rakkautta tulee vaalia, parhaiten vaalin rakkautta hoitamalla itseäni, hoitamalla raittiuittani. Rakkaus merkitsee minulle tänä päivänä hyvin paljon. Sanasta rakkaus tulee mieleen oma perhe, lapset ja puoliso, elämä. Sanasta rakkaus tulee mieleen luottamus, vertaistuki, ystävät. Sanasta rakkaus tulee mieleen minä, minussa on rakkaus, mun ei tarvitse etsiä sitä vainukoiran lailla toisista ihmisistä. Ilman rakkautta elämä olisi tyhjää, olen äärimmäisen kiitollinen siitä että minun elämässäni on rakkautta.