Minun ei tarvitse enää juoda

Muistan kun juovaan aikaan kamppailin jatkuvasti juomisen kanssa, kun kello lähestyi kuutta illalla, alkoi ajan kyttääminen ja tsemppailu; En juo. Mitä jos kuitenkin? Ei ole nyt mitään syytä juoda. Jos nyt muutaman otan kun on niin yksinäistä? Jos en juo niin on helkkarin tylsää, jos juon niin ehkä on edes hitusen kivaa, jopa hauskaa? No joo pari haen. Hyi saakeli, en hae. Ei vitsi kyllä mä haen. jne jne.

Totuushan oli että ei minulla hauskaa yksin juodessa ollut. Ensimmäisen tölkin kun sain malttamattomana huulille, oli helpottunut olo, ja ajattelin usein että "nyt on normi, näin tän kuului mennä". Olo tuli normaaliksi, sen levottomuuden jälkeen sain hetken mielenrauhan.
Siinä siemaillessa tuli kuitenkin nopeasti turta olo, alkoholistille tyypillistä on , että kepeän nousuhumalan tuntemuksia ei enää kykene tuntea, näin oli myös minulla.
Juominen aiheutti minulle pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Se fiilis mitä nuorena sai kokea nousuhumalassa kun kikatutti, ja tuli kaikkivoipa menomimmifiilis, se ei ollut enää minun saavutettavissa. Sitä tunnetta kuitenkin hain. Hakemalla hain ja kippasin kaljaa, lisää, lisää. Lisää niin kauan että juomat loppui, tai kunnes sammuin, hyvällä säkällä eksyin vielä yönkahussa baariin ja soopailin sielä menemään.
Soopailin todellakin, pieleen menneitä karaoke-vetoja, valheita tuntemattomille olemattomista illanistujaisista kavereiden kanssa (pakko oli valehdella, eihän muuta kuin alkoholistit kippaa yksin keskellä viikkoa, ja minähän en alkoholisti ollut) , taxikuskeille sepittelin kertomuksia työpaikan juhlista (eihän minulla ollut edes töitä, ja kuka oikeasti oli edes kiinnostunut).
Se oli maailman valloitusta kamalassa tuiskeessa, siinä ainoassa baarissa mikä kaupungilla oli auki kello viiteen saakka tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Koska minähän olin erityinen ihminen juovuksissa; herttainen, fiksu, hauska, kaunis, lähes jumalainen. Olin täsyin vakuuttunut että kaikki kapakassa katsoivat minua ihaillen.

Aaamulla heräsin tukka takussa, silmät solmussa, puoliksi pureskeltu leipä kiinni poskessa. Päätä särki ja olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Tai parhaassa tapauksessa heräsin jostain vieraasta paikasta. Se tunne kun ei uskalla avata silmiään, ajatus pyörii "missä vitussa mä oon, mitä helvettiä on tapahtunut", voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä että näitä krapula-aamuja ei ole ikävä. Se morkkis ja syyllisyyden/häpeäntunne oli käsin kosketeltavissa. Miksi taas, miksi minä. Tänä päivänä ymmärrän että miksi taas, miksi minä. Siksi koska olen alkoholisti, silloin kun sairaus vie niin tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu.

Muistan kuinka ennen raitistumistani mietin että eihän mulla olis enää mitään jos lopettaisin juomisen. Ja vieläpä että kokonaan! Hyi saakeli, ei se mitään ihmisen elämää olisi jos ei silloin tällöin sais kunnon perseitä vetästä.  Kuinka kukaan normaali ihminen pystyisi edes olla juomatta, lukuunottamatta jotain ihme vässyköitä ja nössyköitä, semmosia piipertäjiä.
Näin minä tosiaan ajattelin. Todellisuudessa olin katkera ja kateellinen näille "epänormaaleille piipertäjille", enhän minäkään muuta oikeasti halunnut, kuin elää normaalia hyvää elämää, tehdä tavallisia asioita ja nauttia elämästä.
En osannut kuvitella että jonain päivänä voin sanoa että en juo, koska minun ei tarvitse. Nautin elämästäni ilman huikkaakaan kaljaa.

Ja se tässä raittiudessa on ihan parasta. Minulla on joka päivä mahdollisuus tehdä asioita joita haluan,  vapaus valita kuinka käytän vapaa-aikani. Juovaan aikaan sairaus ohjasi minun tekemisiäni täysin.
Ei enää taisteluita. Ne päivät olen jättänyt hyvillä mielin taakse. Toki niitä joskus muistelen, niinkuin nytkin, muistelut nostavat kiitollisuutta sitä kohtaan mitä minulla on nyt. Vaikka osa muistoista on todella kipeitä, eikä niille voi mitenkään päin edes pienesti naurahtaa, niin niiden purkaminen vertaisteni kanssa vie toipumistani eteenpäin.

Juuri tänään olen kiitollinen siitä että minun ei tarvitse juoda. Saan herätä aamulla ajatukset kirkkaana. Saan olla perheelleni ja läheisilleni läsnä ilman kiemurteluita. Saan vapauden elää minun näköistäni elämää.