Epäelämästä elämään

Vuoden viimeinen päivä. Juovaan aikaan tämä päivä oli se jota poikkeuksetta juhlistettiin juomalla. Tämä oli se päivä jolloin perheellisetkin skoolaavat skumpalla, yksi niistä juhlapäivistä jolloin luvalla sai juoda. Some täyttyy iloisista juhlakuvista, vuoden koosteista, ihmisten vuoden saavutuksista ja tärkeimmistä hetkistä. 

Olen itsekkin julkaissut erilaisia koosteita ja juhlakuvia, vertaillut omiani muiden omiin. Vaikka kuvani ja tarinani ovatkin näyttäneet somekelpoisilta ja vaikka vuoden aikana olisi tapahtunut mukavia ja tärkeitä hetkiä, silti tunsin oman elämäni huonommaksi kuin muilla. Toivoin että minun kuvani olisivat herättäneet erityistä ajatusta siitä, että onpa Nadjalla ollut hyvä vuosi, kylläpä Nadjan perhe näyttää onnelliselta. Minulla oli suuri tarve näyttää hyvltä muiden silmissä, aivan sama millainen olo minulla oli sisälläni.

"Mä en oo mikään vuoden mies
Aikakapselissa kulmasohvan kyydis olohuonemies
Niin lähel peilii et mun nenä on lytyssä
Ateria pytyssä, likapyykit mytyssä
En häpee täällä sitä mitä sä näät
Vaan sitä minkä kätken, mun epäelämää
Pelkään, et kaikille paljastuu et mä oon
Sellanen kun mä oon"

Pyhimyksen Jättiläinen, on biisi mitä kuuntelin monesti viimeisenä juovana syksynä, ja juurikin nuo yllä olevat sanat kolahtelivat minuun. Minä pelkäsin kaikista eniten sitä, että kaikille paljastuu et mä oon, sellanen ku mä oon. Pelkäsin että todellisuus kuvien ja päivitysten takaa paljastuu. 

Minä elin viimeiset vuodet somessa, elin facebook-ryhmissä, whatsapp-ryhmissä ja instagramissa. Sielä sain paljastaa itsestäni juuri sen verran kuin koin tarpeelliseksi. Sain olla juuri niin hauska kuin halusin, pystyin kaunistella totuutta, valehdella. Minun viimeinen juova vuosi meni käytännössä olohuoneessa olevaa sängynkulmaa kuluttaen, itsesäälissä ja ahdistuksessa rypien. Arjen suorittaminen oli vaivalloista, välillä täysin mahdotonta jopa. Silti hymyilin kuvissani, hymyilin viesteissäni ja päivityksissäni. "En häpee täälä mitä sä näät, vaan sitä mitä kätken, mun epäelämää". 

Muistan kuinka Jättiläinen oli minulle tärkeä biisi, ja samaistuin sanoihin. En silti kyennyt näkemään omaa tilaani, kuinka pohjalla olin oman itseni kanssa. Sielä syvällä juopon montussa, enkä nähnyt pääsyä pois. Ainut mikä helpotti oloani oli juominen.

Tänä päivänä tuo biisi on mulle edelleen tärkeä. Kuuntelen sitä kiitollisena. Joskus tulee sellainen olo että haluaisin syvästi halata itseäni kun istun siinä sängynreunalla surullisena, elämänhalun menettäneenä. Haluaisin halata itseäni ja sanoa että kaikki muuttuu vielä, olet sairas, mutta tulet toipumaan. 
Mutta se ei ole mahdollista. Se mitä voin tehdä on, että pidän itseäni hyvänä juuri tänään. Saan olla ylpeä itsestäni juuri tänään. Saan olla kiitollinen siitä että minulla ei ole enää epäelämää, minulla on elämä jota saan elää. Elämä jota haluan varjella joka päivä hoitamalla raittiuttani.

Tämä vuoden viimeinen päivä on minulle erittäin merkityksellinen. Tämä kulunut vuosi on ollut minulle suurin vuosi tähän astisessa elämässäni. Olen oppinut paljon itsestäni, olen oppinut ymmärtämään itseäni. Olen saanut kokea elämääni päivä kerrallaan raittiina. Tähän vuoteen on mahtunut lukuisia pieniä ja suuria onnenhetkiä, paljon toivoa, unelmien täyttymyksiä, mutta myös paljon huolta, surua ja pettymyksiä. Nämä kaikki tunteet ja tapahtumat olen saanut kokea avoimesti ja rehellisesti, ilman itseni tukahduttamista, ilman häpeää, ilman elämäni kiillottelua. 

Uudelta alkavalta vuodelta en odota mitään ihmeellisyyksiä. Odotan toki että saan elää tällä valitsemallani polulla, ja tiedän että se tulee olemaan helppoa kunhan vain hoidan itseäni. Joka päivä jonka saan ottaa raittiina vastaan on suuren kiitollisuuden aihe. Elämä pyörii eteenpäin omalla painollaan, ja hyviä asioita tapahtuu. Siihen luotan juuri tänään. Tai no oikeastaan jokainen päivä jota saan elää on ihme. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys että olen saanut uuden mahdollisuuden, että olen saanut syntyä elämäni aikana kaksi kertaa. Tammikuun 15. päivä Vaasan keskussairaalassa vuonna 1982, ja toisen kerran tammiukuun 25. päivä Kärkölässä, Kantamon päihdehoitolaitoksen ovista astuessani vuonna 2019.

Tänä vuonna meidän perhe juhlii vuoden vaihtumista viettämällä aikaa yhdessä. Ollaan varattu keilarata ja suunnitelmissa on vetäistä pitsaöverit. 
Hyvää vuoden viimeistä päivää blogin lukijoille ja antoisaa alkavaa uutta vuotta!