Vertaistuki

Juovaan aikaan sana "vertaistuki" kuulosti korvissani kasalta hukkuvia ihmisiä jotka elämän pyörteessä takertuivat toisiinsa. Tai sanottasiinko näin että yhdistävä negatiivissävytteinen elämäntilanne tai kriisi toi ihmisiä yhteen, jotta asioilla voisi yhdessä mässäillä, surra ja velloa. Vertaistuen piiriin hakeutuminen kuulosti viimeiseltä vaihtoehdolta, jonne raahauduttiin hankaavilla askelilla viimeisillä voimilla, suru puserossa.

Muistan ensimmäisen kerran kun astuin sisään ovista, joiden sisällä oli kourallinen toipuvia päihderiippuvaisia. Siitä päivästä on aika tasan tarkkaan vuosi. Olin juuri muutama päivä sitten tunnustanut ensimmäistä kertaa ikinä, että mulla taitaa olla joku ongelma alkoholin kanssa, en pärjää juomiseni, enkä juomishimojeni kanssa.
Minua pelotti ja jännitti ihan hulluna, muistan kuinka häpesin. Häpesin itseäni ja sairauttani. Mietin että nämä toipuvat ihmiset katsovat minua säälien, arvostellen ja surkutellen. Perheenäiti ja tuossa tilassa. Soimasin itseäni ankarasti, mutta samalla odotin tapaamiselta paljon, odotin ihmeitä. Olin kuullut ja nähnyt että vertaistuen avulla ihmiset raitistuvat.

Tuona päivänä minut otettiin avosylin vastaan, lämpimästi halaten, silmiin katsoen. Ihmiset esittelivät itsensä minulle omilla nimillään ja kertoivat olevansa päihderiippuvaisia. He tekivät sen hymyillen ja kiitollisina. Mietin että mitähän vittua nyt, en saanut yhtäkään tuomitsevaa katsetta, en yhtäkään ivallista hymyä tai sanaa, vain puhdasta iloa siitä että olin tullut paikalle.

Muistan kuinka esittelin itseni kutakuinkin näin; "Nadja ja lienen olevani alkoholisti", se oli todella vaikeaa. Katsoin ihmisiä ympärilläni ja he katsoivat minua hymyillen ja rohkaisevasti. Siinä hetkessä ymmärsin että nämä ihmiset ovat aidosti, puhtaasta sydämestään onnellisia siitä että olin uskaltanut tulla paikalle. Ei kukaan katsonut säälien tai arvostellen.
Sinä iltana puhuin ensimmäistä kertaa vertaisilleni juomisestani. Puhuin siitä tuskasta ja surusta, mitä se aiheutti minulle. Puhuin siitä kuinka voimaton olen juomishimojeni edessä, kuinka pettynyt olen itseeni kun en kykene tasitella vastaan.
Sain kuulla kuinka minun puheenvuoroni nosti heidän kiitollisuuttaan. Olin ihmeissäni. Tänä päivänä ymmärrän mitä he sillä tarkoittivat.

Tuona iltana minä en vielä raitistunut, mitään taivaalta tapahtuvaa ihmettä ei tapahtunut. Tuona iltana oloni kuitenkin helpottui, sinä iltana kokouksen jälkeen minun ei tarvinnut lähteä juomaan. Tuona iltana istuin vertaisteni kanssa ja jaoimme kokemuksiamme, tunteitamme. Minä olin ahdistunut ja surullinen, ne tuntemukset olivat ajaneet minut vertaisteni luo, mutta ryhmässä tuntui käsin kosketeltava rakkaus ja toipuminen. Näin että toipuvat eivät velloneet itsesäälissä ja surussa, he olivat kiitollisia raittiudestaan ja puhuivat omasta juovasta ajastaan muistellen, eivät rypien ja velloen. Tuona iltana minut valtasi suuri toivo, tätä minä haluan lisää, haluan olla osa tuota toipuvaa ja kiitollista porukkaa. Haluan tuntea sen suuren hyväksynnän ja rakkauden vielä uudellleen.

Tuosta illasta kului noin kuukausi ennen kuin astuin hoitolaitoksen ovista sisään. Tuon illan jälkeen join vielä yhden viimeisen kerran, kaksi päivää ennen kuin sain lähteä hoitoon. Mutta sen jälkeen minun ei ole tarvinnut rämpiä eikä taistella, luovutin taistelun alkoholia vastaan. Minä olen nyt osa tätä kiitollista itseään hoitavien ihmisten porukkaa. Osa suurta rakkautta ja hyväksyntää.

Raittius ja itsensä hoitaminen, on elämäntapa jota vaalin. Raittius ei kuitenkaan elämältä suojele. Kriisejä, shokkeja, epämiellyttäviä ja hankalia tilanteita tulee eteeni harva se päivä. Joskus ne ovat pikkujuttuja ja joskus saatan tuntea luhistuvani niiden edessä. Tänä päivänä minun ei kuitenkaan tarvitse pärjätä yksin, saan aina vertaisiltani tukea kun olen avoin ja rehellinen. Minulla on joukko rakkaita toipuvia ihmisiä ympärilläni, viestin tai puhelinsoiton päässä.

Juuri tänään minun ei tarvitse olla yksin. Tämä on lause jonka saan sanoa itselleni jokainen aamu. Jokainen aamu jolloin päätän olla juomatta ja hoitaa itseäni rehellisyydellä ja avoimuudella. Jokainen päivä jolloin olen nöyrä sairauteni edessä.