Raitis ei retkahda

Raitis ei retkahda. Tämä lause pitää sisällään paljon, ja tuon lauseen minä allekirjoitan sillä ymmärryksellä mitä minulla on. Se tuo minulle luottamusta jokaiseen päivään. Niin kauan kuin minä hoidan itseäni, vaalin raittiutta ja kiitollisuutta, niin kauan minulla ei ole mitään hätää.

Kuulin nuo viisaat sanat ensimmäistä kertaa veljeni läheisviikonlopussa, n. puoli vuotta ennen omaa hoitoani. Vaikka siinä kohtaa en vielä itse ymmärtänyt tai uskaltanut myöntää olevani pesunkestävä alkoholisti, niin se jäi silti vahvasti mieleeni. Se oli minun mielestäni erittäin lohdullinen lause.

Kun puhun blogissani toipumisesta, ja kun puhun haastavista ajoista, takapakeista jne, niin en puhu silloin siitä että pelkäisin retkahtamista, tai että joutuisin taistella viinanhimoja vastaan. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia viinanhimoja hoidosta pääsyn jälkeen, mun ei tarvitse pelätä retkahtamista.

Alkoholismi on tunne-elämän sairaus. Suurimman työn minä teen itseni kanssa tunnepuolella. Minulla on elämäni aikana kehittynyt lukuisia haitallisia toiminta- ja ajatusmalleja. Osa kumpuaa omasta alkoholismi-sairaudestani, ja osa eletystä elämästä päihderiippuvaisten rinnalla. En lähde erittelemään että mikä johtuu mistäkin, vaan pyrin hoitamaan itseäni kokonaisvaltaisesti. Joskus (useinkin) olen näin tehnyt, mutta olen tullut siihen tulokseen tässä kohtaa, että parempi kun en erittele alkoholismiani ja läheisriippuvuuttani. Voi olla että se päivä vielä tulee kun kykenen siihen, mutta tässä kohtaa hoidan tunne-elämääni kokonaisuutena. Minulla on suunnitelmissa jossain kohtaa käydä myös läheisille tarkoitettu intensiivinen läheishoitojakso, jolloin saan käydä elämääni läpi toisesta vinkkelistä. Ja mitä luultavimmin saan entistä paremman ymmärryksen itseäni kohtaan.

Tunnepuolella omat suurimmat haasteeni on varmasti hylätyksi- ja torjutuksi tulemisen pelko. Se saattaa oireilla mustasukkaisuuden puuskilla, vaatimuksilla toista kohtaan, välillä taas etääntymisellä. Haasteet näkyvät eniten parisuhteessa. Näissäkin haasteissa olen päässyt hurjasti eteenpäin, ja minulla on tänä päivänä kyky tunnistaa tunteitani ja nähdä haitallisia toimintamalleja. Pystyn aika nopeaan tekemään tarvittavia korjausliikkeitä ja olemaan itselleni ja toiselle armollinen. Mutta työmaata riittää, ja varmasti riittää niin kauan kuin henki pihisee.

Minä tiedän, että jos en hoida itseäni, alan kasata huolia ja murheita, tai jos minulla on tarve olla epärehellinen, niin silloin minulla on vaara luisua vanhalle polulle. Minä tiedostan ja ymmärrän tämän, ja siitä olen erityisen kiitollinen. Minulla on mahdollisuus hoitaa itseäni parhaalla mahdollisella tavalla. Ryhmissä puhumalla, kuuntelemalla ja rehellisellä itsetutkistelulla.

Luotto omaan raittiuteeni on suuri, koen että se on vakaalla, hyvällä pohjalla. Mutta ymmärrän myös että se ei ole itsestäänselvyys. Jos laiminlöisin itseni hoitamista, tilanne voisi olla täysin eri. Onneksi mun ei tarvitse lähteä edes miettimään asiaa sen syvemmälle, koska juuri nyt, juuri näin on hyvä. Vaikka elämä heittelee välillä isommilla ja välillä pienemmillä haasteilla, niin saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että mun ei tarvitse haudata tunteitani, vaipua häpeään tai itsesääliin, mun ei tarvitse uhriutua tai olla kriittinen.

Kiitos kaikille kanssamatkaajille, ilman ryhmän tukea mulla ei olisi tätä mahdollisuutta elää raitista elämää.