Alkoholistin 8 pulloa

Hoidon alkuvaiheessa sain tutustua alkoholistin "8 pulloon", mun oli äärimmäisen vaikea tunnistaa itsessäni noita piirteitä ja tuntemuksia.  Allekkain lueteltuna se näytti niin karulta, tuollainen ihminen joka täyttää nuo piirteet on kamalan ruma, ajattelin, ihmisen irvikuva. Minä ajattelin olevani erittäin suvaitsevainen, mun oli vaikea hamottaa että voisin olla kriittinen, että kantaisin kaunaa, tuntisin vihaa ja kateutta. Olin pitänyt itseäni rehellisenä ihmisenä.  Listasta tunnistin itsesäälin ja pelon, ne minun oli helppo hyväksyä, itsesäälissä olin vellonut viimeiset vuodet, ja pelko sekä huoli omaa tilaani kohtaan oli todellinen.

-Kauna

-Epärehellisyys

-Kritiikki

-Itsesääli

-Suvaitsemattomuus

-Kateus

-Viha 

-Pelko

Hoidossa sain kohdata kaikki kahdeksan pulloani, silmäni aukesivat ihan uudella tavalla itseäni kohtaan. Kuinka sairaus minussa, oli tehnyt minusta juuri niin ruman kuin miltä se näyttää paperilla. Olisin halunnut kovasti pehmennellä ja kaunistella itseäni ja tuntemuksiani, selitellä: mutta kun, se johtuu siitä, en minä muuten mutta. 

Alkoholisti selittelee. Alkoholisti on selittelyiden mestari. Niin mulle sanottiin. Ja sitähän minä olin, selittämisen kuningatar, selittelin asioita omaksi edukseni, oikeuttaakseni sairasta käytöstäni ja tunteitani. Mielestäni olin selitellyt asioita myös suojellakseni läheisiäni, todellisuudessa halusin vaan pelastaa oman nahkani.

Kaunaa kannoin koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan jotka olivat kohdelleet mua huonosti. Mun oli erittäin vaikea nähdä asioita muulta kuin omalta kannaltani. Olin tottunut selittelemään asiat niin että minä olin uhri, riepoteltavana epäreilun elämän pyörteissä. On totta, että elämässäni on ollut epäreiluja asetelmia, joita en ollut päässyt millään tasolla kohtaamaan, ne saivat minut uhriutumaan ja kauna sisälläni kasvoi. Mun oli helppo olla uhri, mutta erittäin vaikea nähdä asioissa omaa osuuttani. Jäin tapahtumiin kiinni, en halunnut hyväsyä niitä ja päästää irti, antaa anteeksi, en kyennyt siihen millään tasolla. 

Olin kateellinen , kuinka vaikea oli myöntää että olin kateellinen. Olin kateellinen ihmisille jotka saavuttivat elämässä unelmiaan, ihmisille jotka olivat kauniimpia ja valovoimaisempia, parempia kuin minä. Mua suoraan sanottuna raivostutti nähdä ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia, mua vitutti kuunnella kuinka rakennusprojetit etenee, kertomukset ulkomaanmatkoista, opiskeluista, uusista työkuvioista jne. Olisi tehnyt mieli sanoa että ei mua kiinnosta, väänsin naamani väkinäiseen hymyyn ja yirtin näyttää siltä että iloitsen toisen puolesta, mutta en vaan kyennyt. Tunsin itseni niin huonoksi, mietin että läväytänkö tässä kohtaa että no minä nyt vaan koitan selviytyä, lasken hiluja ja mietin että kumpi tulee halvemmaksi, ostaa kuorettomia kevyt nakkeja vai halvinta uunilenkkiä. Sanoisinko että meillä on sähköt poikki, sanoisinko että oon ihmisraunio, ja voisitko painua vittuun nyt siitä leuhkimasta. Enhän minä niin sanonut. 

Olin kriittinen ja epäsuvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan. Tosin koin olevani suvaitsevainen, pystyin olla suvaitsevainen minua heikompia kohtaan, sorrettuja kohtaan, mutta sekin oli vain siksi koska sain tuntea itseni paremmaksi. Pystyin olemaan suvaitsevainen ihmisiä kohtaan jotka tanssivat minun pillini mukaan, tai olivat minun kanssa samalla puolella. Ihmiset jotka olivat eri mieltä asioista, ja näkivät maailman eri lailla kuin minä, eivät olleet minun suvaitsevaisuuteni arvoisia. Sairasta suvaitsevaisuutta, ja erittäin kaukana vilpittömästä suvaitsevaisuudesta. 

Ei puhettakaan eikä puolusteluita sen suhteen ettenkö olisi ollut epärehellinen.  En kyennyt olemaan rehellinen itselleni, kuinka olisin voinut olla rehellinen muille. Minä olin yhtäkuin kulissi. Ja se mitä kulissien takana tapahtui, ajatukset ja toiminta, olivat kaikkea muuta kuin mitä halusin näyttää. Oikeutin valehteluani selittämällä itselleni että valkoiset valheet ovat sallituja, itseäni tai muita suojellakseni. Minun valkoiset valheet olivat lopulta mustia, ja niitä putkahteli harva se hetki. 

Viha on tunne, jota en halunnut tuntea, en pystynyt myöntämään että olin vihainen. Viha oli mun mielestäni kamalan vahva ja erityisen kielteinen tunne, se oli mulle kuin kirosana. Mun sisälläni kuitenkin kyti viha. Olin usein vihainen, mutta koitin haudata ja kieltää niitä tunteita. Ajoittain viha sai kuitenkin vallan, se purkautui hyvin hallitsemattomasti. Sanallisesti, riehumalla, räyhäämällä. Oikeutin näitä purkauksia syyttämällä muita minun tunteenpurkauksistani, mutta vihainen en sentään mielestäni ollut, minua vaan ärsytettiin äärimmilleen, ihmiset olivat kohtuuttomia minua kohtaan, maailma on minua vastaan. Kuinka hullulta se nyt tuntuukaan, että olen noin ajatellut. 

Itseääli oli ystäväni numero 1. Minä ja itsesääli, kuinka synkassa me oltiinkaan. Itsesääli oli vallitseva tuntemus varsinkin juovan ajan loppupuolella. Ruokin sitä ja mässäilin sillä. Sydäntä raastava itkuinen itsesääli, minä peiton alla itkemässä pahaa oloa ja epäreilua elämää. Heitin bensaa liekkeihin muistelemalla vanhoja vääryyksiä, uhriuduin, kuuntelin itsesäälistä musiikkia. Itseääliin oli erittäin helppo juoda. Juominen oli ainoa lohduke, jota kykenin itselleni tarjoamaan. 

Pelot täyttivät juovaan aikaan mun elämäni. Pelkäsin että mut hyltätään, pelkäsin että minua ei hyväksytä, pelkäsin että ihmiset saisivat tietää mimmoinen minä oikeasti olen. Pelkäsin että kukaan ei hyväksyisi minua jos vaan tietäsivät mimmoista mun elämä oikeasti on. Siksi pidin yllä kulisseja, että kukaan ei saisi tietää. Minä pelkäsin. 

Tänä päivänä hoidan itseäni rehellisellä itsetutkistelulla, hoidan itseäni vertaisen kanssa ryhmässä. Rehellisellä itsetutkistelulla minun on suht helppo havaita jos joku pulloista pyrkii pintaan, saan puhua kaikista tuntemuksistani vertaisilleni, saan palautetta jos olenkin väärällä tiellä. Toipumismatkani aikana pullot ovat pulpahdelleet pintaan, mutta tänä päivänä minulla on työkaluja itseni kanssa, minun ei tarvitse enää valehdella että kaikki on hyvin, jos kaikki ei ole hyvin. Alkoholistin pullojen kanssa yksinjääminen ja sulkeutuminen ovat tie juomaan, siksi hoidan itseäni säännöllisesti ryhmissä, saan hoitaa itseäni ryhmissä, tunnen siitä suurta kiitollisuutta. Olen saanut ymmärtää että kaikki tunteet ovat sallittuja, on eri asia kuinka kohtaamme ne, osaammeko havaita tunteet ja päästää niistä irti, osaammeko olla armollisia itsellemme ja muille.
Juuri tänään olen kiitollinen siitä, että saan ymmärtää itseäni, ja hyväksyä itseni juuri tämmöisenä kuin olen. Kiitollisuus on tunne johon on mahdotonta lähteä juomaan, sitä minä vaalin ja ruokin juuri tänään .