Raittius ensimmäisenä

Ensimmäinen kosketukseni minnesotamalliseen päihdehoitoon oli alkusyksystä 2018, kun sain osallistua veljeni läheisviikonloppuun. Viikonloppu teki minuun syvän vaikutuksen, koin että se viikonloppu oli minun rankin ja samalla vaikuttavin siihen astisessa elämässä. Näin ensimmäistä kertaa toipuvia päihderiippuvaisia, terapeutit olivat toipuvia, potilaat olivat toipuvia. He näyttivät ihan tavallisilta ihmisiltä, ja näytti jopa siltä että heillä oli hyvä olla juuri sielä. He eivät näyttäneet kärsiviltä tai krapulaisilta, elämänhaluttomilta. Rankasta aiheesta ja viikonlopusta huolimatta tunnelma oli käsinkosketeltavan toipuva ja toiveikas. Oma veljenikin näytti jotenkin ihan eriltä kuin ennen, kasvoilla oli valoa ja rauhaa. Tänä päivänä ymmärrän että ne oli raittiin miehen kasvot, jotka näin silloin ensimmäistä kertaa.

Muistan kuinka terapeutti kertoi meille läheisille, että toipuvalle raittius tulee olla arvoasteikolla ensimmäisenä, vasta sen jälkeen perhe, ystävät, työ jne. Muistan kuinka ajattelin että ei jumalauta, mitä tuo nyt tommosia puhuu, minä loukkaannuin veljenvaimon puolesta. Olisi tehnyt mieli käydä ojentamassa terapeuttia ja sanoa että nyt mietit vähä mitä suustasi päästelet. Kyllähän nyt perheen on oltava ykkönen, niinhän aina sanotaan, perhe etusijalle. Terapeutin sanat kuulostivat jotenkin niin itsekkäiltä.

Samana syksynä lokakuussa tapasin nykyisen mieheni. Hän on toipuva addikti, ja oli ollut siinä vaiheessa raittiina jo reilusti kolme vuotta. Muistan kun vietettiin ensimmäinen jouluaatto yhdessä, päivä oli raskas monella tapaa, ja kun pääsimme vihdoin ja viimein kotiin lasten ja lelujen kanssa, niin mieheni ilmoitti minulle että hän lähtee käymään ryhmässä. JOULUAATTONA! Se oli mielestäni suorastaan pyhäinhäväistys. Kuinka se kehtaa jättää minut yksin lasten kanssa kotiin, jouluaattona.

Olin tosi vihainen ja pettynyt. Tällästäkö tää nyt sitten on raittiin kanssa, nämäkö on vain ilmoitusluontoisia asioita. Itsekästä, ajattelematonta porukkaa nuo raitistuneet, ei minkäänlaista tilannetajua. En muistaakseni motkottanut mitään ääneen, mutta ilmeillä ja tuhinalla varmasti paljastin pettymykseni ilmiselvästi.
Tänä päivänä ymmärrän että nuo tuntemukset olivat pitkälti kateellisuutta ja mustasukkaisuutta. Hänellä oli paikka minne mennä hoitamaan itseään vaikka oli jouluaatto. Toiset ihmiset saivat olla minun mieheni seurassa vaikka minä olisin sitä kipeästi tarvinnut. Ja tänä päivänä ymmärrän myös, että se oli juuri se oikea hetki mennä ryhmään. Hän kuunteli itseään ja pisti itsensä hoitamisen etusijalle siinä kohtaa, niinkuin raittiin kuuluukin.

Astellessani hoitoon minä mietin paljon että minkä takia teen sen, minkä takia haluan raitistua. Lasten vuoksi, kumppanin vuoksi? Minulla oli suuri menettämisen pelko, pelkäsin että menetän kaiken mitä minulla on jos jatkan juomistani, eikä se ollut turha pelko. Toki koin että tulin myös itseni vuoksi, elämä oli ollut pitkään yhtä kompastelua ja rämpimistä, enkä jaksanut enää sitä. Olin niin väsynyt loputtomaan taisteluun.
Hoidon aikana sain ymmärryksen siitä että haluan raitistua itseni vuoksi. Pystyin näkemään ensimmäistä kertaa mitä juomiseni oli minulle aiheuttanut. Millainen ihminen minusta oli sairauden edetessä tullut. Kuinka olin menettänyt elämänhalun ja -hallinnan. Olin hukannut itseni täysin.

Sain ymmärryksen siitä, että jos en pidä itsestäni huolta, jos en pistä raittiuttani etusijalle, niin minulla ei ole enää mitään. Ei mitään muuta kuin syvä tyhjyys, humalanhuuruiset aivot, jatkuva taistelu ja rämpiminen. Olen sairas, ja sairauteni vaatii hoitoa.
Kuka sanoisi esimerkiksi diabeetikolle että äläpä mittaa verensokeriasi tänään, tai kuka pähkinäallerginen lakkaisi huolehtimasta ettei hänen ruuassaan ole pähkinää. Se olisi täysin edesvastuutonta laiminlyömistä, pelleilyä elämällä ja kuolemalla.

Päihderiippuvuus on hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus. Raitis ihminen ei laiminlyö sairautensa hoitoa, koska ymmärrys sairautta kohtaan on kristallinkirkas. Tänä päivänä voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että saan laittaa raittiuteni etusijalle. Olen kiitollinen siitä että saan hoitaa itseäni päivästä riippumatta, ja perheeni ymmärtää sen. Olen kiitollinen siitä että raittiuden myötä saan säilyttää minulle tärkeät asiat elämässäni. Ilman raittiutta minulla ei olisi mitään.