Ensimmäinen vuoteni raittiina

Huhhei, tämä on se päivä kun tasan vuosi sitten lähdin junalla matkaan kohti uutta elämää. En tiennyt ihan mitä odottaa, mutta raitistuminen oli haaveena. Muistan kuinka ajattelin että tämä on nyt tämmönen "leiri", minkä vien läpi ja sillä sipuli, pala kakkua. Olen ollut hyvin pitkälti suorittajatyyppiä, ja sillä mentaliteetillä olitiin matkassa. Mulla ei ollut harmainta hajuakaan, että mimmosia asioita tulisin kuukauden aikana kohtaamaan, mitä oikeasti vaaditaan siihen, että toipuminen alkaa. Sen olin päättänyt että menen avoimin mielin ja otan vastaan hoidon semmoisenaan kuin se tarjotaan, enkä lähde soveltamaan. Se oli hyvä päätös, sen ansioista minulla oli mahdollisuus päästä toipumaan.

31 päivää hoitolaitoksessa, niiden päivien aikana koin kaikki maailman tunneskaalat potilastovereiden tukemana. Näistä ihmisistä tuli minulle todella läheisiä, kuin perhettä. He tietävät minusta enemmän kuin kukaan muu, ja minä heistä. Se luottamus ja yhteenkuuluvuuden tunne, jonka sain hoidossa kokea oli jotain semmoista rakkautta mitä en ollut ennen kokenut. Pyyteetöntä ja tasavertaista, sitä suurta rakkautta saan edelleen kokea joka päivä


Tämä vuosi on ollut antoisa ja myös raskas, oppimisen vuosi, henkisen kasvun vuosi. Ailahtelevasta, ylianalysoivasta, itsesäälisestä, masentuneesta ja itsekkäästä oman edun tavoittelijasta on kasvanut pikkuhiljaa ihminen joka osaa seisoa omilla jaloillaan. En ole enää sairauden enkä tunteiden vanki, se tunteiden viidakko jossa ennen elin oli niin massiivinen, ja ääripäät erittäin räiskyviä. Ei enää taistelua vaan vapaus hengittää, vapaus tehdä asioita joita haluan ja joista olen haaveillut.

Saan elää arkea josta olen kiitollinen. Olen kiitollinen että uskallan käydä kaupassa ilman pelkoa ja pakkomiellettä, olen kiitollinen siitä että saan käydä töissä, olen työkykyinen. Olen kiitollinen että saan olla oma itseni, hyvä ihminen läheisilleni. Olen kiitollinen siitä että saan olla rehellinen, minun sanaani voi tänä päivänä luottaa. Voin tehdä suunnitelmia, ilman pelkoa että ryyppääminen tai krapula sotkee asioita. Olen kiitollinen siitä että minulla on työkaluja ja vertaistukea selvitä vaikeista päivistä.

Tätä päivää olen odottanut, että saan juhlia ensimmäistä vuottani raittiina. Tämä päivä on hieno ja tärkeä päivä minulle, yhtä hieno kuin oli eilinen, ja oletettavasti yhtä hieno kuin huominen. Tämä päivä ei ole minkään päätepysäkki, vaan toipuminen jatkuu, oppiminen jatkuu. Olisi vaarallista ajatella että olen jonain päivänä valmis, koska sitä en ole. Jokainen päivä jonka saan raittiina elää, on minulle mahdollisuus oppia enemmän itsestäni ja minua ympäröivastä elämästä. Minun matkani on vasta alussa, matka jota saan elää päivä kerrallaan.